Taustaa

Liekkirock syntyi neljän tiimiyrittäjän innosta luoda festarit, jossa voi saada erilaisia kokemuksia.

Eräänä syyspäivänä nuoret yrittäjät hyppäsivät autoon ja päättivät lähteä Leppävirralle etsimään täydellistä paikkaa toteuttaa haavettaan.

Paljaat hiekkakentät eivät innostaneet nuoria vaan he halusivat jotain tunnelmallisempaa paikkaa, jossa voi nauttia olostaan niin sisällä kuin ulkonakin. Paikaksi valikoitui viihdekeskus Tulenliekki, jonka kauniit nurmet ja hirsipuitteet hurmasivat kertaheitolla.

Rakkaus kaikenlaiseen musiikkiin vaikutti laajaan esiintyjäkaartiin. Nuorilla oli muistissa ajat, kun alaikäisenä ei päässyt minnekään sisälle, joten he halusivat valita myös nuoremmalle sukupolvelle sopivia artisteja. Kuitenkaan ei haluttu unohtaa muuta väestöä ja niinpä lavalle astuu myös aiempien vuosikymmenien hittibändejä. Kahden päivän aikana pääsee nauttimaan niin menevästä tanssimisesta kuin rauhallisesta musiikin kuuntelustakin.

Kova työ palkittiin ja nuoret pääsivät järjestämään unelmiensa festaria.

Kesän lähestyessä ja päälavan noustessa pystyyn tiimiyrittäjät käyttävät energiansa antaakseen parhaan mahdollisen kokemuksen kävijöilleen!

Seuraa tarinan etenemistä sivuiltamme sekä Facebookista.


Copyright © Liekkirock | All rights reserved | Liekkirock designed by HALKEAMA / Tommi Sareskivi 2011