Info
Leppävirta liekehtii 25.-26. toukokuuta! Ensimmäistä kertaa järjestettävä Liekkirock ravisuttaa tätä pientä paikkakuntaa ennennäkemättömällä tavalla.
Liekkirock on kaksipäiväinen festari, joka tarjoaa yllättävän kattauksen värikkäitä musiikkikokemuksia. Idyllinen viihdekeskus Tulenliekki leimahtaa uuteen roihuun tunnelmien vaihdellessa niin ulko- ja sisälavalla kuin pubissakin.
Kovimmin liekki palaa suuren nurmikentän päässä sijaitsevalla päälavalla. Liekkiä ei välttämättä tarvitse seurata vaarallisen läheltä, vaan sitä pystyy ihailemaan myös nurmikentällä sijaitsevasta anniskeluteltasta tai terassilta. Tulta kohentavat kahden päivän aikana lukuisat artistit kuten Stam1na, Pandora, Jare&Villegalle sekä Ruoska.
Vastoin yleisiä turvallisuusohjeita kipinät sinkoilevat myös sisätiloissa. Tänä kesänä lavatanssimiljöönä tunnetussa salissa koetaan uudenlaista revittelyä. Puitteiltaan uniikki sisälava lämpenee, kun estradille astuvat So Long Sisters, One Morning Left sekä Hausmylly.
Tulitikkupub toimii loistavana paikkana rauhoittua karkeloinnin keskellä. Intiimissä oluttuvassa tanssijalkoja voi lepuuttaa kylmän huurteisen äärellä. Molempina päivinä on mahdollista nauttia myös omista suosikkisävelmistään, kun pitkän linjan keikkamuusikko Jouni Keronen toteuttaa yleisön toiveita ikivihreistä tanssihitteihin.
Musiikin liekki syttyy kesällä 2012 Leppävirralla! Leimahda paikalle, älä ole hiillos!

